Avaruuden korkeajännitys 7/74: Ansa avaruudessa Viime mafiassa (11.10) kokoontui jo toista kertaa Avaruuden korkeajännitykset -opintopiiri. Käsittelyssä oli vuoden 1974 avaruuskorkkareiden jo legendaksi kohonnut numero 7/74: Ansa avaruudessa. Tarinahan on yksinkertainen. Asteroidivyöhykkeellä tapahtuu kummia: malminkerääjät joutuvat jättiläisavaruushämähäkkien hyökkäyksen kohteeksi. Jet-Ace Logan & kumpp. lähtevät selvittelemään asiaa. Mukaan reissulle tunkee sensaatiotvtoimittaja ja parlamentin jäsen, jonka nimi on Herman Fenner. Toimittaja haluaa paljastaa avaruusjoukoissa piilevän korruption ja mädännäisyyden. Nooh. Jet-Ace ja toimittaja partioivat asteroidien lomassa ja törmäävät yllättäen pahki valtavaan karvapalloon. Pallon sisältä he löytävät tunneleita, joissa asustaa herpestä sairastavan mulkun näköisiä toukkia (kuten eräs piirin jäsen kuvasi). Yllättäen kaksikko löytää karvapallon sisältä myös joukon kiinalaisia. Pallon arvoitus selviää. Muinainen kiinalainen ruhtinas on räjäyttänyt maakuntansa irti maasta matkustaakseen kuuhun. Sihti on kuitenkin ollut huono, sillä maapläntti on jäänyt ajelehtimaan avaruuteen. Silkkiäistoukat ja jättiläishämähäkit ovat kuteneet pläntin ympärille pallon. Loogista, eikö vain? Skandaalitoimittaja suututtaa kiinalaiset ja kaksikko pakenee. He kääntävät aluksensa (sehän on luonnollisesti painoton) ylöspäin ja pelastautuvat. Samalla Jet-Acen kumppanit ovat taistelleet henkensä edestä hämähäkkejä vastaan pallon pinnalla. Karvapallo on muuttanut yllättäen kurssiaan ja suuntaa kohti maata - katastrofi uhkaa. Palloa ei voi kuitenkaan tuhota, koska toimittaja-parlamentaarikko on sisällä. Loganista ei niin väliä. Onneksi kaksikko pelastautuu omin nokin. Viime hetkellä Plum-Duff käsittää että karvapallo joutuukin ensin kuun vetovoimaan ja syösyykin sinne. Näin vältetään katastrofi. Jet-Ace voi vain todeta "Kiinalaiset ystävämme pääsivät sittenkin kuuhun!" Teosta pohtiessamme loimme mielenkiintoisen freudilaisen tulkinnan. Jet-Ace Loganin ja kumppaneiden avaruusjoukot ovat ennen kaikkea homoeroottinen poikayhteisö. Se on selvästi sukua brittiläisten poikien sisäoppilaitosten touhuille. Poikayhteisön vakavin uhka on tietenkin naiset. Naisia ja feminiinisyyttä edustavat tarinassa tietenkin ''karvapallo, jonka sisällä on onkaloita''. Pallo on pehmeä ja sen pintaa kuvataan ''siirappimaiseksi''. Tällainen takertuva feminiinisyys uhkaa riistää pojat toisiltaan. Avaruusjoukot laskeutuvat pallon pinnalle ja saavat kimppuunsa toisia feminiinisyyden symboleja: jättiläishämähäkkejä. ''Asteroidin pinnalla näkyi kammottavia pitkäsäärisiä otuksia''. Mitä muutakaan ne ovat kuin naisia? Sarjakuvan viimeinen ruutu on kaikkein paljastavin. Seikkailullaan karvapallolla sensaatiotoimittaja Fenner muuttuu täysin, lopettaa muun muassa solvaavan ohjelmansa. Mitä replikoivatkaan Jet-Ace ja kumppanit? ''Olet tehnyt hänelle ihmeitä, Logan! Mitä tuolla planetoidilla oikein tapahtui?'' ''Se jääköön minun ja Fennerin väliseksi salaisuudeksi. Ainakin niin pitkäksi aikaa, kun hän pitää kielensä kurissa!'' Tuohon on hyvin vähän lisättävää. Ansa avaruudessa -korkkarista löytyi monia muitakin kiinnostavia yksityiskohtia ja pikkuhuomioita. 1. Painovoiman käyttäytyminen karvapallolla on erikoista. Välillä henkilöt leijuvat iloisesti, toisinaan seisovat tukevasti onkaloiden ''lattialla''. 2. Suorastaan profeetallinen on kohtaus, jossa Fenner suututtaa kiinalaiset. ''Keskustelimme heidän elintavoistaan. Osoitin muutamia epäkohtia...mutta he eivät pitäneet siitä!'' 3. Tarinan alussa Logan hurjastelee helikopterilla. ''Kaupunkiin oli asetettu sekä ala- että yläraja helikoptereiden nopeudelle. Logan rikkoi ne molemmat (--).'' Voi vain kysyä: Miten? 4. Avaruuskorkkareiden piirrostyössä on vahvoja muistumia tavallisista toisen maailmansodan korkkareista. Avaruusajan hälytyskello on varsin mekaaninen vempain, jollaisia varmaan on ollut II ms. lentotukikohdissa. Kiväärit näyttävät muutamaa putkea lukuunottamatta tavallisilta, mutta niitä kutsutaan atomikivääreiksi. Aiemmin käsittelemässämme Kuoleman meri -lehdessä oli atomikäyttöisiä panssarivaunuja, jotka eivät nekään poikenneet ulkoisesti juuri II ms. aikaisista. Keskustelu korkkariopparissa oli kiitettävän vilkasta, hauskaa ja lennokasta. Toivottavasti sama jatkuu tulevaisuudessakin. Petri Hiltunen ehdotti, että jatkaisimme opparia käsittelemällä esimerkiksi Avaruussarja Robinsonin perhettä. Samalla opintopiirin nimen voisi muuttaa esimerkiksi ''Poikamaisten avaruussarjisten opintopiiriksi''. Idea on hyvä, mutta voisimme ehkä lukea ennen sitä vielä yhden vuoden 1974 avaruuskorkkareista, niin saisimme vahvistuksen edelläkin esitetyille freudilaisille hypoteeseille. Kannatusta? Ehdotuksia? Seuraava kokoontuminen on siis torstaina 25.10. klo 19 jälkeen Mafiassa (Urkin pub). Terveisin Zisatto